kylmän kaipuu

Calvato

Olen kaukana, mutta kuitenkin niin lähellä.
Ajatukseni ajelehtivat välillä hiljalleen lipuen
kohdatakseen hetken kuluttua kosken pauhut.

Oi, minä kellun, leijun, hukun.

Kyrie elaise!

Ajattelen isäntä, anna minulle armoa.

Tarvitsen viisautta ja voimaa.
Ja kuitenkin tiedänhän sen minäkin, onni lähtee itsestäni.

Pitäsiköhän minun matkata pienelle purolle, jonka rannoilla versoisi tuoretta vihreää. Pajun oksat olisivat notkeita. Niin, mutta nyt on syys. Tiedänhän sen minäkin.

En unohtaisi, muistaisin. Mutta olisin tarpeeksi kaukana, niin ettei hengityksesi tuntuisi enää koskaan kaulallani.

Eräs ihminen sanoi minulle, että tulen olemaan onnellinen ratkaisuistani ensi keväänä. Tule talvi, tule. Täällä minä odotan. JA kevään ensisäteiden loistaessa, uskontoivontahdon hymyileväni.

Kylmää, routaa. Miten sitä niin odotankaan.

Edit: kirjoitin näitä ajatuksiani perjantaina bussissa.
Muistivihkoni sivuilta jäi kirjoittamatta tänne vielä nämä sanat:
Vihaan, rakastan, siedän, tunnen ja taas paremmin tiedän.
Vihaan, rakastan. Ei viha ole rakkauden vastakohta,
välinpitämättömyys on.

Tämä on pitkä tie.