Kirjoittamiskriisi

Sitä on niin alaston sanojensa luomien mielikuvien ympärillä. Olen peitelty sanoin, jotka paljastavat alastomuuteni sellaisena kun minut halutaan koettavan.
Mahdotonta kirjoittaa ihon riemusta. Ja rakkaudesta. Autuaasta olotilasta tai sopivasta kiukusta. Mistä vain. Tunnen suoranaista avuttomuutta luoda himojani tuoreesti sanoiksi.

Mistä kulmasta sitä kirjottaisi? Seksibloginpitäjän ongelma. Takaapäin? Ehkä tukasta kiinni, toivoisi joku. Ah, kuinka monipuolista tämä onkaan.:)

ALoitin blogin kirjoittamisen puhtaasti miehelleni. Mutta eräänä hetkenä puhdas attentionwhore lättäsi bloginsa blogilistalle ja ilahtui kommenteista ja suht monista lukijoista. Tarkkaili jopa niitä. Kun kirjoitin anaalitapista menetin yhden lukijan. Ja lutka sana on myös pahasta.

Mutta olen kovin kiltti, oikeasti. Tuhma vain tarvittaessa. Seksuaalisuus on mystinen asia.

Sanan mahti ja ennenkaikkea sanojen tulkinta ja niiden muodostuminen omanlaiseksi kokemuksekseen on jokaisen oikeus. On se ihanaa, kun on oikeus tuntea ja tulkita. S e pitäisi muistaa, minunkin. Ja oleellista kaiketi on mitä rivien välissä ja pilkkujen kohdalla sanotaan. Näkymättömissä. Siellä on se mitä minä tunnen.

Edellisen tekstin mieheni koki jotenkin ahdistavaksi (ja aloin miettiä, että ajattelevatkohan kaikki muutkin, että onpa kummallista ja ahdistavaa).

Ja tottahan se on kun lukee sitä ja antaa sanojen olla terässä. En tiedä mistä kirjoituksen sävyt tulivat, sillä sanat syntyvät omia teitään ja hiukan psykedeelinen ulosanti tuntui mukavalta näpytellä näppiksellä. Leikin sanoilla. En ajattele, että sielukkuuteni olisi tuhottu tai varastettu mieheni nauruun. Sanat vain tulivat. En ikinä. Me olemme yhtä naurua aika usein.

Kaipa se riittää, että rakastaa. Ja kaipa niitä sanoja syntyy.

Aiheita, mistä kirjoittaa toistamatta itseään loputtomasti? Tuleeko aidoin teksti, kun unohdan lukijat? (paitsi mieheni) JA annan palaa tapeilla, piiskoilla, suudelmilla ja salaisuuksilla. Kamala lutka!

Mutta minä tykkään lukijoista. Kiitos!
Ja valokuvista: by Roger Kortum