Mikä on loputtoman kiimani syy? Miksi olen niin kyltymätön? Onko läheisyys minulle huumetta? Kaipaus ei ole lumetta, sen tiedän. Sillä armoisia käsiäsi palvon. Sanojasi kuuntelisin maailman äärin. Uskothan. Kun irroitat otteesi, janoan sinua jo lisää. Tarvitsen kurinpalautusta, minä tuhma-ajatuksinen lunttu. Jos pelottelet minun jäävän ilman, olen hermostunut. Miksi olen niin mahdottoman vaativainen. Nöyrähän sitä pitäisi. Miksi olet niin vaativainen?

Istun päälläsi lantioni kiihtyvässä tahdissa; toistaen, anellen lausetta: saanhan olla orjasi? Katso, olen. Ilmeesi myhäilee tyytyväisyydestä. Käsket minua.

Kumpi meistä huijaa kumpaa? Jos suutelet huuleni melkein mustelmille ja kuiskaat korvaani sanoja kauneimpia. Pidät lähelläsi isossa, syvässä halauksessa. ja sillä hetkellä mikään maailman mahti ei voisi tulla väliimme. Olit siellä, tiedät sen itsekin. Mutta muutaman vuorokauden päästä jo kuulen lauseissasi tulevaisuuden pelon... Nuorena tyttönä nauroin lauseelle: Baby you're my favourite waste of time..

Enpä naura enää. Et sinä sitä sanonut, se olin minä. En sanonut sitä sinulle, vaan itselleni.
Hävettää olla niin rehellinen. Hävettää langeta. Ja ennen kaikkea, ikinä rakkaus ei ole repinyt minua niin kuin sinun kanssasi. Miksi olen niin rakastunut? Ja miksi sinulla on niin vaikeaa? Ja ennen kaikkea; kuinka kaiken käy? Ainutlaatuisuus kun on niin ainutlaatuista.