Vapaus

Kuuntelen G.F.Händel:in Largoa. Tenorin laulu ja sävel saavat minut olotilaan, jossa kaikki on kaunista, rauhallista, lohdullista ja lohdutonta. Kaikki mitä teen kotona, näyttää erilaiselta Largon soidessa. Kun juon kahviani, katselen valokuvia. Suihkusta tullessani rasvaan kehoani, maalaan huulini punaa.Puen kauniit sukkahousut jalkaani. Nyöritän kenkäni. Suutelen hyvästellen suutasi.

Kun suljen oven, maassa on lunta ja jäätä. Sävel leijailee mielessäni. Kävelen kuin hidastetussa elokuvassa. Kasvot, joita näen vahvistuvat selkeiksi, hauraiksi ja väsyneiksi. Hymyilen vanhalle herralle takaisin. Niin charmikas, särmikäs. Sävelen tarina sielussa ja silmissä. Arvostan elämänkokemusta, jos se huokuu ihmisestä lempeästi. Hän hiukan tutisee. Silmissä on ikiaikaista tuiketta. Hän odottaa.

Minä odotan bussiani. Haluaisin huutaa pysäkin hiljaisuudelle.
"Ombra mai fu
di vegetabile
cara ed amabile,
soave più."

Kaikki tietäisivät miltä maailmassa sillä hetkellä tuntuu.

ja jatkaisin laulamistani:

.."Niin kaunis on maa, niin korkea taivas.
Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
ja varjoisat veet, niin varjoisat veet."

Sopisi hyvin. Bussi ehtisi tulla. Ja mikä parasta vanhan miehen heiveröinen olemus alkaisi loistaa, kun bussin ovi aukeaisi ja ulos astuisi pieni, hymyilevä vanha nainen. Olen kotona taas! Hän ojentaisi kätensä.

Kun minä astuisin bussiin liian korkeiden kenkieni kopistaessa käytävällä, musiikki ei enää soisi päässäni, missään.

Hetken taiat ovat parasta mitä elämässä on. Ja minä onnellinen kyvystäni nähdä ihmeitä ympärilläni.

Ave Marian soidessa ottaisin kengät pois jalastani, vaikka olisi hanki.
Ne eivät sopisi ollenkaan tunnelmaan.
Ja itkisin onnesta, kun astuisin kodin lämpöön.
Kylmästä vapautettu - ei vanki.