Sörnäinen. Sörnäs. Kusiset kadut.

Sörnäinen. Sörnäs.
Aamu aikainen.
Sörnäinen, metron täti kehottaa.
Aseman kyltit huutaa.
Ja minä mietin sinua.

Tänään.
Jatkan matkaa.
Huomenna ehkä olen taas siinä.
Eilen. Sörnäinen. Sörnäs.
Kaikki nuo kusiset kadut.
Ja sinä. Siellä kattojen yllä.

Että pelkkä
metroaseman nimi,
-vieras nainen puhuu, ruotsiakin-
(-Sinä unessasi vielä-)
on ehdollistanut minut kiihottumaan
(-ollapa peiton alla, siellä- )
joka aamu,
on minusta hölmöä.
Huvittavaa, söpöäkin.

Iltapäivisin olen huomattavasti viisampi,
mietin ruokaa.

Sörnäinen. Sörnäs.
Kusiset kadut.
Kuin Koira.
Ehdollistettu.
Uskottu.

Liha.

Ei kuulosta yhtään romanttiselta.
Oransseja, muovisia penkkejä.

Mutta suumme ovat pehmeät yhdessä.
Vieläkin. Aina vaan. Välillä.
Sulaa, suukkoja. Katoaa silloin maailma.

Sörnäinen. Sörnäs.

Tuo paratiisi
kusisine katuineen.

Istun taas naamallasi.